NÄHTÄVYYDET

LASTUKOSKEN KANAVA

1880-luvulla alettiin seudulla vaatia parempaa yhteyttä järvien välille. Lastukoski tutkittiinkin vuonna 1888. Tutkimuksen tehnyt insinööri Uno Gylling esitti paikalle avokanavaa, mutta hanketta ei toteutettu.
Vuonna 1899 esittivät Nilsiän kunta ja Juankosken tehtaan johtaja L. M. Ottelin Lastukosken kanavointia. Kunta ja tehdas lupasivat avustusta kanavatyöhön. Senaatti määrä tehtäväksi uuden tutkimuksen, joka tehtiinkin vuosina 1900-01. Tutkimuksen perusteella esitettiin kahta vaihtoehtoa: avokanava tai sulkukanava. Avokanava olisi laskenut Syvärin vedenpintaa noin 0,8 m.
Senaatti myönsi määrärahan sulkukanavan rakentamiseksi vuonna 1903 ja työt käynnistettiin vuoden 1904 alussa. Alakanava kaivettiin kevään aikana ja yläkanava seuraavana talvena. Kivisulku perustettiin kalliolle ja betonipohjalle. Sulku valmistui vuoden 1905 lopulla. Se oli 38,85 m pitkä, 7,5 m leveä ja 1,65 m syvä. Kanava avattiin liikenteelle seuraavana keväänä.
Kanava palveli paikallista liikennettä sekä Juankosken tehtaan kuljetuksia. Vilkkaimmillaan liikenne kanavalla oli 1910-luvulla, jolloin parhaina vuosina oli yli1 000 sulutusta. Seudun muut liikenneyhteydet olivat huonot, joten matkustajalaivat säilyttivät pitkään asemansa kulkuvälineenä. Sulutukset vähenivät kuitenkin niin, että 1950-luvulla niitä oli joinakin vuosina jopa alle 100 vuodessa.
Kanavaa korjattiin, kun Juankosken ja Karjalankosken kanavat avasivat vesitien Syväriltä muualle Saimaan vesistöön

PISA

PISANVUORI

Pisa on vaara ja näköalapaikka Pohjois-Savossa Nilsiän ja Juankosken rajalla. Pisan alue on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Alueella on jylhää ja varsin koskemattomana säilynyttä järvisuomalaista vaaramaisemaa.

Pisa ja melkoinen osa läheisten järvien rannoista kuuluvat Natura 2000 -suojelualueverkostoon.
Pisan vuori hallitsee aluetta. Sen korkeus on 270,6 metriä. Koska vaara oli tunnettu ja siirtymätön maamerkki, sen laelle hakattiin Täyssinän rauhan 1595rajamerkki kiveen.. Pisalle perustettiin vuonna 1963 puolentoista hehtaarin suuruinen rauhoitettu suojelualue ja v. 1993 Metsähallituksen hallinnoima 280 hehtaarin laajuinen Pisan luonnonsuojelualue. Alueella on opastetut polkureitit ja näkötorni, josta avautuvat kauniit näkymät koillissavolaiseen järvi- ja maalaismaisemaan.
Pisavuori lähiympäristöineen on niin luonnonarvoiltaan kuin kulttuurihistoriallisestikin Pohjois-Savon tärkeimpiä kallioalueita. Tämä noin 3 km pituinen ja alle kilometrin levyinen kvartsiittiselänne kohoaa jylhästi itäpuolella olevista vesistöistä ja länsipuolella olevista metsistä. Pisavuoren selänteen pohjoisreunalla on kvartsiittikalliossa pieni luola ns. Pirunkellari, johon liittyy vahvoja kansantarinoita ja uskomuksia. Tarinan mukaan Pirunkellarin piru hävisi aikanaan taistelun Pisavuoren herruudesta, joutuen muuttamaan luolaan. Hänen kyynelistään kivettyivät luolan seinillä aikanaan olleet kvartsikiteet. Usko luolan yliluonnolliseen asukkaaseen oli niin voimakas, että luola yritettiin tuhota polttamalla 1860-luvulla
 Historian lehdille alue pääsi vuonna 18.5.1595, jolloin Pisan lakialueen kvartsiittiin kaiverrettiin Ruotsin ja Venäjän välisen Täyssinän rauhan rajamerkit.
“Ja tämän ikuisen rauhan vahvistavat suuri herra, tsaari ja suuriruhtinas, Fjodor Ivanovits, koko Venäjän itsevaltias, hänen tsaarillinen korkeutensa ja meidän mahtava herramme kuningas Sigismund itse suutelemalla ristiä ja se tulee rikkomatta pitää kummallakin puolella; ja meidän herra kuninkaamme vahvistaa tämän ikuisen rauhan silloin, kun hän tulee Puolasta Ruotsin valtakuntaan. Käkisalmen linna tulee luovuttaa suuren herran, tsaarin ja suuriruhtinaan, Fjodor Ivanovitsin, koko Venäjän itsevaltiaan, vojevodeille silloin, kun tietyt rajat ja vanhat rajamerkit on määrätty, asetettu ja kiinnitetty Käkisalmen läänin, Suomen ja Lapin välille, siis Äyräpäässä, Jääskessä, Savossa, Savonlinnan läänissä ja Pohjanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta aina Varangiin pitkin Lapin rajaa aina Jäämereen saakka. Kaikille näille rajoille tulee asettaa tietyt rajamerkit, niinkuin ne vanhallaan ovat olleet, kummankin puolen kirjojen ja vanhojen asukkaiden totuudenmukaisten kertomusten perusteella, niin että tästä lähtien mitään uutta epäsopua tai tyytymättömyyttä siitä ei kummallekaan puolelle aiheudu; samoin Narvan jokisuulta ylös Peipseen saakka. Ja kaikille näille rajoille tulee kummankin puolen lähettää Pietari Paavalin aikaan tänä kesänä tänä viidentenä yhdeksättä vuonna kolmeen paikkaan vojevodeja. Siestarjoen [Rajajoen] suulta Savonlinnan lääniin Puumalan verokuntaan rajalla; toiset alkavat Puumalan verokunnasta Repolan kylään, joka sijaitsee Venäjän puolella ei kaukana Pohjois-Pohjanmaalta; kolmannet Repolasta Lapin läpi aina Jäämereen. Ja vojevodien tulee saapua näille paikoille samaan aikaan, silloin kun se kummallekin on soveliainta.”
Pisa on ollut suosittu nähtävyyskohde jo yli sadan vuoden ajan. Ihmiset ovat tulleet sinne 1800-luvulta lähtien ihailemaan koillissavolaista maisemaa, jossa vuorottelevat niin järvet ja metsät kuin vaarat ja peltotilkutkin. Kävijöiden joukossa on ollut monia tunnettuja suomalaisia. Pisalta avautuvia näkymiä ikuisti esimerkiksi kuuluisa valokuvaaja I. K. Inha vuonna 1893. Retken kuvaus on I. K. Inhan teoksessa Suomen maisemia, jonka 1. painos ilmestyi vuonna 1909. Inhan Pisasta ottamat valokuvat levisivät kansaan keskuuteen myös postikortteina.
Elias Lönnrot nousi Pisalle kesällä 1832, mutta yhtään runoa hän ei tallentanut Nilsiän-matkallaan. Pisa kuitenkin mainitaan Kalevalassa. Nuori Joukahainen rehvastelee tiedoillaan Väinämöiselle:
“Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla: 
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla” 
(Kalevala)
Valtionpäämiehistä ainakin Ruotsin kuningas Oskar II kävi hallituskautensa aikana (1872 - 1907) Pisalla katsomassa Täyssinän rauhan rajaa.
Pyhän vanhin muoto kantasuomessa oli pysa, mistä juontuu Kalevalastakin tutun Savon Pisanvuoren nimi. (pysa>pyhä )