KANAVATEATTERI

Kanavateatterilla 

Kyläyhdistyksellä ei ole enää teatteritoimintaa.

Kanavakuvia 2016
Lastukosken kanavan valmistumisesta tulee kuluneeksi 110 vuotta.  Tapahtumapäivää vietetään 17.7.2016 kanavarannassa katsellen kanavateatterilaisten esittämää, Eila-Maria Väätäisen käsikirjoitukseen pohjautuvaa KANAVAKUVIA -näytelmää. Yleisöllä on tilaisuus tutustua kanavataloon klo 12.00 - 12.45 ja näytelmän jälkeen.  Näytelmä alkaa klo 13.00.

Isolla porukalla on taas talven aikana opeteltu vuorosanoja ja lauluja. Näytelmässä on mukana kyläläisiä vauvoista vaareihin.

Lisää kuvateksti


KESÄ 2015
Lämpimät kiitokset kesästä 2015 yleisöllemme ja tukijoillemme sekä kaikille talkoolaisille!Kuvia kesän esityksistä:










Kanavateatterin kesän 2015 näytelmä   
Kesän 2015 teatteriesitykseksi on valittu Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat yhdistyksen kautta Markku Hyvösen kirjoittama

TUNTIHOMMIA URAKALLA



Kahdenkymmenen näyttelijän joukko muodostuu pääosin kyläläisistä. Näytelmän ohjauksesta vastaa Teija Lipponen.

Elämä on heittänyt lapsuuskaverit Jorman ja Heikin erilleen. Jormaa elämä on kohdellut silkkihansikkain ja vaurautta on kertynyt. Heikki ei taasen omasta mielestään ole saanut mitään muuta kuin vähä älyisen veljen ristikseen. .Sattuman kautta miesten tiet kohtaavat. Jorma palkkaa Heikin tekemään kylpyhuone saneerausta, töitä tehdään tuntihommina urakalla. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, vanhat kaunat kaivetaan esiin odottamattomin seurauksin. Loppujen lopuksi silmä silmästä tekee kaikki sokeiksi. Veijaritarina Suomalaisen miehen mielen maisemasta.

Näytelmän esitykset ovat seuraavasti:

                      Keskiviikko   17.6.2015 klo 19.00 ensi-ilta
Sunnuntai     21.6.2015 klo 19.00
Keskiviikko   24.6.2015 klo 19.00
Perjantai        26.6.2015 klo 19.00
Sunnuntai     28.6.2015 klo 15.00
Sunnuntai       5.7.2015 klo 19.00  
Keskiviikko     8.7.2015 klo 19.00
Lauantai        11.7.2015 klo 15.00

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lämpimät kiitokset kesästä 2014 yleisölle  ja kaikille tukijoukoille!  
Kanavateatterilaiset!
Kuvia kesän esityksestä;





 

Lastukosken kanavateatteri
esittää näytelmän 
Herra alikersantti
            
                          Käsikirjoitus:                                      Ohjaus:
                                 Matti Pajula                                      Teija Lipponen
Herra kersantti-näytelmä sijoittuu 1980 luvulle ja pääosassa siinä on tyttärensä perheessä ristiriitaisesti arvostettuna elävä jatkosodan veteraani Allu Jamanainen. Näytelmä pyrkii olemaan kunnianosoitus sotiemme veteraaneille – niin sodan kokeneille miehille kuin naisillekin. Esitys haluaa viihdyttää ja toisaalta naurattaa itkunkin läpi. Se haluaa samalla kertoa jotain siitä ihmislajista, jonka sota ja puute kouli hyvin kestäväksi – viritti häneen omintakeisuutta, valmiutta rakastaa elämää ja toista ihmistä.

 Allu (Alfred) Jamanainen on omintakeinen,
 elämää rakastava sotiemme veteraani.

Esitysajat:
              Ke 18.6. klo 19.00
              Su 22.6. klo 19.00
              Ke 25.6. klo 19.00
              La  28.6. klo 14.00
              Pe    4.7. klo 19.00
              Su    6.7. klo 19.00
  Liput: 13 €, alle 12 v maksutta
       Tiedustelut ja varaukset:              044 5840478,

Kesäteatterimiljöö sijaitsee luonnonkauniissa maisemassa, Lastukosken uimarannalla, osoitteessa Lastukoskentie 47, 73320 Nilsiä. Katsomoon on helppo tulla myös liikuntarajoitteisten. Katsomossa ei ole portaita ja katsomon viereen pääsee autolla. Myös linja-autokuljetukset onnistuvat katsomon välittömään läheisyyteen. Alueella on siistit naisten ja miesten wc:t. Buffetista on saatavissa kahvia, pullaa, jäätelöä ja makkaroita.  Joihinkin esityksiin paistellaan myös lettuja.Liitteistä löytyvät tarkemman kuvaukset näytelmästä ja  esityspäivät.Äänentoistolaitteet varmistavat hyvän kuuluvuuden. Selkänojallisia penkkejä on myös jonkin verran käytettävissä.Hyvissä ajoin tehty ryhmävaraus varmistaa pääsyn sopivampaan esitykseen.
Tervetuloa teatteriesitykseemme!Lastukosken-Kylät ry

KESÄN 2014 TEATTERI

Herra alikersantti

Nyt ollaan jo tositoimissa (17.2.14)  
Opiskeltavaa teksteissä riittää:

























Tästä se alkoi, kesän 2014 teatterin tekeminen.. (12.1.2014)


ensi kokoontumisella metsästysmajalle. Iloisissa ja innostuneissa merkeissä.